Viikon 12 someuutiset

TikTokin kaltainen sovellus nimeltä Likee on nyt nousussa

Bigon vuonna 2017 lanseeraama Likee on neljänneksi ladatuin videoappi, jossa pystyy TikTokin tapaan tekemään lyhyitä videoita. Sovelluksella on tällä hetkellä 115 miljoonaa aktiivista käyttäjää kuukautta kohden. Videoiden pituus on 15 sekunnin verran ja siellä pystyy lisäämään muun muassa erilaisia efektejäkin TikTokin tapaan. Koko uutisen voit lukea Social Media Todaysta.

Tekoälystä tulee yhä tutumpi apu myös markkinoinnin parissa

Voisiko tekoälystä olla hyötyä muun muassa markkinoinnissa? Tekoälyä saa hyödynnettyä jo esimerkiksi asiakaspalvelussa ja sen avulla voisi myös tehostaa markkinoinnin vaikutuksia. Artikkelissa hyödynnetyn tutkimuksen mukaan yrityksissä, joiden asiakaskokemusten kehittämisessä hyödynnettiin tekoälyä oli 22% todennäköisempää liikevaihdon kasvu. Koko jutun sekä mitä muita hyötyjä tekoälystä on muun muassa markkinoinnin tukena voit lukea Forbesista.

Olisiko tekoälystä hyötyä sinun organisaatiollesi?

Yhä useammat organisaatiot pohtivat olisiko tekoälystä heille hyötyä, mutta vielä ollaan alkutaipaleella sen hyödyntämisessä. Artikkelissa käytetyssä tutkimuksessa käy ilmi miten tekoäly vaikuttaa organisaation kulttuuriin ja teknologiapuolelta muun muassa teknologiastrategiaan sekä teknologiahallintoon. Mielenkiintoisia oivalluksia tekoälystä löytyy Forbesin artikkelista.

YouTube hyödyntää tämänhetkisessä tilanteessa tekoälyä videoiden arvioimiseen

Myös YouTube hyödyntää tällä hetkellä tekoälyä yhteisön normeja rikkovien sisältöjen poistamisessa. Videoita saattaa sen takia poistua YouTubesta tällä hetkellä aiempaa enemmän. Kirjoitus löytyy Forbesista.

Digitaalisia vaihtoehtoja sen avuksi, jotta etääntyminen sosiaalisista tilanteista ei johda sosiaaliseen eristäytymiseen

Digitalisaatiosta on hyötyä näinä aikoina, kun halutaan pysyä yhteydessä, mutta se täytyy tehdä etäältä. Oikean elämän kohtaamisia ja tapahtumia on alettu siirtään virtuaalimaailmaan nopeata tahtia ja esimerkiksi Coldplayn laulaja Chris Martin piti viime viikolla virtuaalikonsertin Instagram-livessä faneilleen! Forbesin artikkelista löytyy hyviä esimerkkejä virtuaalisiin kohtaamisiin.

LinkedIn julkaisee Call To Action -painikkeet keskusteluihin

LinkedInissä käydään yhä useammin kaksinkeskeisiäkin keskusteluja ja se on nykyisellä mobiiliaikakaudella yhä enemmän nousussa. LinkedIn on julkaisemassa kevään aikana ominaisuuden, jonka avulla pystyt lisäämään keskusteluihinkin Call To Action -painikkeita. Lisää ominaisuudesta voit lukea LinkedInin omilta sivuilta ja itse uutisen löydät Social Media Todaysta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *